Mind and Body

Follow my blog with Bloglovin Kuvittele tilanne, että olet lukittuna vankilan selliin. Siellä on aivan pilkkopimeää, valoa ei loista sinne mistään, ei ulkoa eikä lampusta, täysi pimeys. Siellä ei ole ikkunoita. Siinä on ovi, jossa on kalterit ja lukko. Avainta lukkoon sinulla ei ole. Et välttämättä muista miten sinne edes jouduit, voi olla, että teit pitkää matkaa sinne, kävelit yhä synkemmäksi muuttuvaa käytävää joka loppujen lopuksi johti sinne ja ovi paiskattiin kiinni. Tai voi olla, että jouduit sinne yhtäkkiä ja äkillisesti, ovi kiinni eikä avainta ole tarjolla. Alkuun yrität ehkä epätoivoisesti huudella apua. Kukaan ei kuule eikä vastaa. Yrität keksiä keinon, miten paeta, yrität tiirikoida lukon, etsiä avainta. Paniikinomaisesti yrität paeta, kokeilet ja läpikäyt epätoivoisimmatkin keinot. Jossakin vaiheessa lopetat yrittämisen, kun huomaat, että et vain löydä keinoa paeta. Tämä on nyt uusi kotisi. Synkkä ja pimeä, ilman valonpilkahdustakaan. Pelkkää tukahduttavaa tusk

Heipparallaa! Olen Sanni ja 29 vuotta vanha. Tammikuussa 2019 tosin kaikki muuttuu eikä elämä enää ikinä ole entisellään. Täytän nimittäin pyöreitä, eikä valitettavasti kukaan ole vielä tähän mennessä pystynyt kulkemaan ajassa taaksepäin ja täyttämään vähemmän kuin mitä mittarissa jo on, joten en voi minäkään. Eli 30 vuotta tulee täyteen. Vitsit sikseen, oikeasti ei ole minkään sortin kriisiä tällä hetkellä. Muutama vuosi sitten oli, kun tuntui etten elämässäni ollut aikaansaanut mitään merkittävää, mutta sekin asia korjaantui sillä, kun aloin miettiä, mitä voisi aikaansaada. Aloin pohtimaan oman elämäni tarkoitusta, lopetin huonon parisuhteen, jo toisen huonon peräkkäin, koin olemassaolon kriisin, yritin väkisin löytää uuden ”rakkauden” jotta ei tarvitsisi kriiseillä (huikeata huomion siirtämistä ongelmasta toiseen), oivalsin, että kehittävämpää voisi olla yksin, joten olin. Ja olen edelleen. Kaksi ja puoli vuotta sinkkuna, jotka ovat olleet huikeimmat, kehittäv